Ajasta aikaan Silmästä silmään

Julkisuudesta

Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin ulkomeren saaressa siihen kun kollegani soitti ja oikeastaan kuultuaan vain ääneni hän pahoitteli soittoaan keskellä yötä ja sulki puhelimen. Huomasin että puhelimeen oli aiemmin tullut tekstiviesti tuntemattomasta numerosta. Siinä kyseltiin onko uutinen edesmenemisestäni totta. Allekirjoituksena oli ”Jouni”, ja Fonecta ilmoitti numeron tarkistaessani tuntemattomaksi. Sen jälkeen alkoi tupsahdella tekstiviestejä ja muutama soittokin, joissa oltiin huolestuneita edesmenemisestäni. Oli tietysti vastattava kaikille, ettei jäisi epätietoisuutta, sillä voin ihan hyvin enkä ollut edes mennyt vessaan. Laiton myös Facebookiin ilmoituksen, jossa totesin huhut kuolemastani liioitteluksi.

 

Lauantaiaamuna kummastelimme ulkomeren-seuralaisteni kanssa viestiä, ja vainoharhikkoina totesimme, että numeroon ei kannattane soittaa, sillä tuollainen viesti saattaa olla houkutuslintuna jonkinlaiseen huijaukseen, varsinkin kun se oli lähetetty myös asianosaiselle, minulle. Pian veljeni soitti ja tiedusteli olenko hengissä, sillä Ilta-Sanomat oli juuri soittanut hänelle ja kysynyt varmistusta kuolemalleni. Siinä perheessä oltiin hetki sydän syrjällään, kunnes vastasin – toki harkittuani pitkään – että kyllä tämä henki pihisee edelleen ihan sutjakkaan tahtiin. Kavereiden soitot ja tekstarikyselyt jatkuivat myös.

 

Aamupäivällä Iltasanomien toimittaja soitti minulle ja teki haastattelun, jollaiseen en muuten olisi suostunut, mutta ajattelin, että ainakin juttu leikkaisi nähtävästi laajalle levinneeltä huhulta siivet. Kävi myös ilmi että tekstiviestejä olivat saaneet lähinnä elokuva-alan kollegat, muu lähi- tai kaukopiiri ei ollut niitä saanut. Iltiksen juttu oli kuolinviihdeuutiseksi kohtalaisen asiallinen: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1433552655850.html?fb_action_ids=1603286383275432&fb_action_types=og.shares&fb_ref=www-share

Uutisen kommentteihin ilmestyikin välittömästi niin lapsellista tölvintää siitä, että koko juttu olisi jonkun tulevan elokuvani mainostemppu yms, että alennuin vastaamaan kommenttiketjuun, joka on myös yllä olevan linkin takaa nähtävissä. Tämän seurauksena joku neropatti vielä nälväisi, että Ja jossain mielen syvimmissä syövereissä tykyttää tietoisuus ja mielihyvä siitä, että olen vieläkin julkisuudessa.” Ensin- ja viimeksimainitut kommentit keräsivät luonnollisesti eniten “tykkäyksiä”, jotka näkyvät olevan tärkeimpiä markkina-arvon mittareita nykyisen taloususkonnon aikakaudella. Niiden perusteella markkina-arvoni jää pahasti negatiivisen puolelle…

 

Fiilikseni lauantaina olivat kyllä suurin piirtein seuraavanlaiset: https://www.youtube.com/watch?v=6fqC8jV6ZJs

 

Jonkin verran olen joutunut töitteni vuoksi esiintymään julkisuudessa, ja olen myös ollut paljon tekemisissä varsinaisten julkkisten kanssa. Kovinkaan moni heistä ei koe julkisuutta kovinkaan positiivisena. Samalla näet antautuu maalitauluksi kaikenlaisten hörhöjen ja myös yllättävän tolkullisten ihmisten kananmunanheittokilpailuihin. Itse voin aika reilusti väittää, että en pidä omalla kohdallani lainkaan julkisuudesta, vaikka monelle, minullekin ajoittain, se on välttämätön pakko.

 

Lopuksi vielä kertomus julkisuudesta niiltä ajoilta, jolloin olin ainakin elokuvapiireissä kohtalaisen tunnettu nuorehko sälli. Tampereen elokuvafestivaaleilla menin ns. luonnollisille tarpeilleni Kinopalatsin vessaan, jonka "kaikkein pyhimmän" oven lukko oli rikki. Suorittaessani tekoani ovi aukesi ja sisään pyrkinyt kaveri hämmästyi. Huusipa sitten kavereilleen: ”hei jätkät, tulkaa kattomaan! Janne Kuusi istuu paskalla!” No, muutama muukin saapui sitten pällistelemään tuota ainutlaatuista näkymää hilpeästi kikatellen.

 

Sitä se on, se julkisuus. Sitä ihteään…

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Janne kirjoitti: "Sitä se on, se julkisuus. Sitä ihteään…

Älä huolestu kuitenkaan liikaa; ainakaan minä en koskaan kuullut sinusta.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Kiitos, Ilmari. Tuo helpotti vietävästi oloani...

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen
Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Ah, tämä kerta kaikkiaan musertaa minut... kukaan ei välitä minusta... tuntuu kuin olisin kuollut...

But seriously: moni näkyy ajattelevan ihan vakavissaan, että kirjailijaksi tai elokuvantekijäksi ryhdytään julkisuuden takia. Mikäli asia ei ole käynyt selväksi: ei ryhdytä. Poikkeukset tietysti vahvistavat säännön, mutta ne eivät ole sääntö – ne vain näkyvät eniten.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

No mutta kuka sitä yleviä tarkoitusperiä niin :D

Minä kyllä hommasin penskana kitaran naisten takia
Enkä osannut edes soittaa sitä
Hyvin riitti kunnes ehdottivat kaunokaiset että vedäs serenaadi

Piti sitten vähän nuotiokitarointia opetella
Ettei mene ohi hyvä sauma

Tuli kyllä myös mieleeni että eihän nykyään tarvitse osata mitään ollakseen julkkis
Sitähän vain trimmataan "puutarhaa" tai näytetään berberiä
Kyllä se siitä lähtee

Kyllä sitä mielummin vaikka kirjailija olisi
Viisaita aamuTV:ssä päästelisi

Se 7-päivää julkisuus päättyy usein Hymyn kautta Alibiin

Elikkä progressio menisi jotakuinkin näin

7-Päivää: Kohujulkkis kolmiodraaman keskipisteessä
Hymy: Kohujulkkis kertoo "Olen saanut tappouhkauksia"
Alibi: Kohujulkkiksen karu kohtalo "Pyysi armoa, eivät antaneet"

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen Vastaus kommenttiin #6

Hih hih, kuinkahan monta kitaraa on ostettu noilla samoilla perusteilla!? :D
Julkisuudesta muuten; se näyttäisi olevan kuin tervaa. Sitä pitää osata käsitellä. Ei suuhun eikä iholle, vaan sen paatin kylkeen jolla lähtee maailmaa valloittamaan.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #10

Tasan ei mene onnen lahjat. Minä olen aina saanut miehiä ilman mitään rämpyttimiä:o/

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen Vastaus kommenttiin #11

Voi voi ja taas minä suttaan jonkun blogia off ja topicilla mutta juu

Kun 12-vuotias katsoo peiliin
Eikä sieltä katso takaisin riuska Urmas
Vaan isopäinen teinipoika jonka hippitukan kasvatus on vasta aluillansa

Jotain oli keksittävä että "hieman" erottuisi joukosta
Kun ei rahaa, ei ulkonäköä ja räkäkin on valunut vuodesta toiseen

Kyllä suosittelen taiteilijapojaksi heittäitymistä
Vaihdoin lätkämailan kitaraan ja kappas homma toimi heti

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #12

Ja sitten tulee joku väittämään, että nainen on se heikompi astia...:o/

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen Vastaus kommenttiin #13

Jos nuoret miehet ostavat kitaran, mitäs me naiset ollaan sorruttu tekemään? :P ...minulla meni ainakin nuorena naisenalkuna kaikki ihan pieleen, jos yritin vaikuttaa viehättävältä. Nyt minoon kai naisenlopun-alkua elävä viheliäinen otus, joka ei jaksa eikä viitsi viehättää ketään. :D
Mutta nyt taitaa mennä ohi aiheen. Aasinsillaksi voisi sanoa että nykyään julkisuudessa ovat suosittuja (ja juuri näin? ne ovat julkisuudessa joita suurin osa kansaa innostuu klikkaamaan, kaikki on laskurien mukaan suunniteltu) juuri muusikot, vauhtiveikot, ja lätkänpelaajat sekä naiset jotka haluavat vaikuttaa viehättäviltä...

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #14

Itsestäni on usein tuntunut, että nykyisin julkkikseksi pääsee ne ihmiset, jotka ennenmuinoin olisivat päätyneet häpeäpaaluun.

Oi aikoja, oi tapoja...

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Nähtävästi muutamat täällä katsovat kirjoittajan synniksi sen, että hän ei ole hömppä- ja lööppijulkkis ja ilmeisesti olettavat myös, että kirjoitus ja koko "tempaus" olisi tekaistu julkisuudennälässä. Tarkoitusta tällaiseen oletettuun tempaukseen en kyllä etsimälläkään löydä. Samanlaista pahansuopaisuutta on nähtävillä kirjoituksen linkittämän Ilta-Sanomien artikkelin kommenteissa.

Vaikea on nähdä noissa kommenteissa muuta kuin koulukiusaamisen tasoista ilkeilyä.

Kuvaa kylläkin hyvin nykyajan arkea: koulu- ja työpaikkakiusaamisesta on tullut salonkikelpoista, jokapäiväistä puuhaa.

Tätä taloususkonnon ja kilpailukyvyn aikaa...

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Niin no temppuhan on kyllä ollut käytössä ja nimenomaan lööppijulkkisten toimesta

Laulaja Kristian esim "hukkui"
Hieman lisätietoa wikipedia -> http://fi.wikipedia.org/wiki/Bengt_Huhta

Olisi varmaan unohtunut jo koko hemuli jos J. Karjalainen ei olisi ikuistanut temppua ja tempuntekijää kappaleessaan Merenneitoni ja minä

Katselin hieman samaa noista Iltasanomien kommenteista
Aika moni oli sitä mielipuolta että näin se on jämpti
Selkeästi julkisuutta haetaan

Itse en usko näin olleen
En oikein usko siihen että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta

Niin ja on temppunakin kyllä aika sydämmetön

Itse olen kyllä kerran käyttänyt kuolemaa tekosyynä
Vieläpä jopa omaa kuolemaani

Oli lämmin kevätpäivä ja halusin viettää sen tyttöystäväni kanssa
Joten soitin hänen koululleen esitellen itseni tyttöystäväni isäksi
Kerroin miten on traagista nyt tyttöparalla
Poikaystävänsä on kuollut moottoripyöräonnettomuudessa

Vietimme siis oikein mukavan päivän yhdessä
Emme olleet tulleet ajatelleeksi sitä myötätunnon ja osanoton määrää kun tyttöystäväni meni seuraavana päivänä normaalisti kouluun
Kyllä hävetti ja vaikka olenkin aika häpeämätön paskiainen
Hävettää vieläkin kun tuota juttua ajattelen
Kaikenlaista sitä keksii ihminen kun armastaa pitää keväisin

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Nuo ovat kyllä erikoisempia tapauksia
Muutaman kerran olen itsekin saanut kiertokautta kuulla vaihtaneeni hiippakuntaa
Enkä ole millään lailla julkisuuden henkilö edes

Viime kerrasta ei ole edes pitkä aika
Netistä luin ja hymyilin enkä korjannut tietoa
Ollaan sitten vallan haamuja vain

Osalla voi kyllä tehdä kun elämäntyylini on hieman aerodynaamisempi
Siihen päälle olen ottanut pari kertaa sydärin kera pienet kuolemat
Vielä kun lopetin nämä lärväkirjat ja vastaavat
Luulevat sitten että manan maille mennyt on hampuusi

Huhuilevaa huhupuhetta uskovat kuin entisaikain juoruämmät

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Ennenkuin menen ulos testaamaan osuuko ukkonen osallistun vielä hieman
Kuolema on kyllä hyvää bisnestä
Siis edellyttäen että ehtii laitella sen myytävän kuntoon ennen kupsahtamista

Vedin ekan slaagini ja päädyin puremaan letkua teholle hetkeksi
Olisi mennyt hyvin kuulemma levyjä kaupaksi
Ongelma oli ettei juuri sillä hetkellä ollut yhtään plattaa myytäväksi
Piru und vie

Niin ja edelleenkään en ole siis julkisuuden henkilö
Vain pienen piirin tuntema innostunut amatööritoheltaja
Mutta olis nyt kuitenkin kahviosta saanut tohtorin kieltämän kampaviinerin
Jos olisi ollut vaimolla mitä myydä

Ikävä ajatuskin että sitten joskus kun henki lähtee (järki on jo kaikonnut)
Olisi jotenkin eri guru ja vaimo ja lapset vaan bahamalla nauraisivat
Levytuotot käyttäisivät pirulaiset
Itse grillin kautta tuhkattuna heiluisin horsmana hunningolla
Ei olisi juhlaa sellainen peli

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Tällainen tapaus jälkiselvittelyineen, uutisointeineen ja uutiskommentteineen kertoo kyllä jotakin tai aika paljonkin siitä millaisessa maailmassa nyt elämme.

Kokonaisia analyyseja voitaisiin kirjoittaa alkaen itse tästä kuolinilmoitus-efektistä, joka on siis ajallemme ominainen "esteettinen" todellisuusefekti joka toimii totuudellisuusefektinä.

Voitaisiin puhua pitkään yhtäältä lehdistön uutisnälästä, joka kohdistuu nimenomaan efekteihin, eikä enää laajemmin aiheita ja asiayhteyksiä selvittelevään totuudellisuuteen, toisaalta lukevan yleisön tarpeesta osallistua julkispalstoilla "keskusteluun", jossa "demokratia" ja "sananvapaus" kukkivat lähinnä antaen tilaa pahan olon purkamiselle, mitätöimis- ja töhrimistarpeille, tai pelkälle hullulle huutelulle.

Voitaisiin puhua tieteen ja taiteen maailmanluokan vaikuttajayksilöistä, jotka ovat jättäneet pysyviä jälkiä vaikka ovat eri syistä eristäytyneet ja erakoituneet mitä määrätietoisimmin julkisuudesta -- sanotaan esimerkiksi filosofiassa Wittgenstein, kirjallisuudessa J D Salinger, elokuvassa Kubrick -- ja asettaa tällaisen ratkaisun vastapainoksi niitä omassa paikallissarjassamme noteerattavia ja naurettavia tekijöitä jotka ovat tyrkyttäytyneet julkisuuteen ja todellakin saavuttaneet naistenlehtisuosionsa.

Elokuvasta puheen ollen voisimme nostaa aiheenmukaiseen esittelyyn viimeisimmässä Oscar-jaossa monimiehisesti palkitun "Birdman"in, jonka teemoina ovat nimenomaan todellisuus- ja totuudellisuusefektit, näennäisesti pienen ja näyttävästi suureellisen Carver-laatuinen ristiriita, ulkoisen menestyksen ja sisäisen rehellisyyden yhteensovittamattomuus, ja lopulta koko aikamme julkikuva, "some-tietoisuus", josta nettiin, facebookiin ja twitteriin hurahtanut tytär rähjää isälleeen: "Siis sinua ei edes ole olemassa, ellet sä ole siellä."

Se elokuva ei muuten tainnut juurikaan menestyä Suomessa. Kertookohan jotain meistä suomalaisista ja kulttuurielämämme yleisestä tasosta. Tämä maa tarvitsisi kansallisen psykoanalyysinsa.

Kyllä me todella elämme merkillistä aikaa. Mitä viisaimmat ihmiset joutuvat vastakkain mitä typerimmän julkisuuskoneiston kanssa. Eikä ole epäilystäkään siitä kuka tai mikä voittaa. Julkisuuskoneistolla on musertava mahti, eikä sillä ole kuin yksi kehityssuunta: ennestään typeristä ihmisistä tehdään vielä typerämpiä.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Luigi Pirandello otsikoi poliittisen satiirinäytelmänsä ironisesti nimellä "Niin on jos siltä näyttää", jo vuonna 1917. Suomalaiset eivät ole koskaan kunnostautuneet ironian ja satiirin alkeellisessakaan ymmärryksessä, ja kun Urho Kekkonen käytti toisinaan tuota lausetta ilmeisen pragmaattisessa tarkoituksessa, eivät vastaanottajat(kaan?) nähneet siinä minkäänlaista ironiaa.

Nyt Pirandellon lauseesta on tullun maan tapa ja käytäntö – ei pelkästään Suomessa. Jopa siinä määrin, että fiktio nähdään todellisemmaksi kuin todellisuus itse. Varsinaisesti todellisuus käsitetään sitä todemmaksi, mitä paremmin se menee kaupaksi.

Birdman pyrki erittelemään tuota fiktion ja todellisuuden monikerroksisuutta, ja siksi se ei kiinnostanut ns. suurta yleisöä, joka haluaa pysytellä turvallisessa ja omalakisessa fiktiopesässään, eikä vahingossakaan eksyä sen ulkopuolelle – todellisuuteen.

Koska taiteilijana katson nuo vierailut pesästä todellisuuteen välttämättömäksi osaksi työtäni antaudun tietoisesti toisinaan typeryyksiinkin – vain nähdäkseni. Vierailen tätä nykyä facebookissakin, jossa tuo virtuaalitodellisuus on konkreettisesti (!?) nähtävillä ympärivuorokautisesti. Luultavasti en kaihtaisi edes kekkalointia itsenäisyyspäivänä presidentinlinnassa, jos niin epätodennäköinen kutsu kävisi. Tiedän että muutamat (varsinkin taiteilijat) ovat ottaneet kutsun vastaan samasta syystä – nähdäkseen, miltä sokeus näyttää näkevin silmin.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Olen lähes varma että muutama vuosi sitten Tuomari Nurmio oli juuri tuolla asialla presidentinlinnassa.

Aiheeseen liittyen: hän on 1999 tehnyt biisin, joka nostaa viimeistään hänet sanoittajiemme kärkikaartiin kautta aikojen. Maailman paras näyttelijä jäi jostain syystä ilmestyessään varjoihin, mutta ehkä sen ajankohtaisuus kasvaa jatkuvasti – juuri ylläpuhuttujen teemojen myötä:

https://www.youtube.com/watch?v=y3ROZdnHrOI

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa